Tähän aikaan vuodesta tehdään kevätsiivouksia niin sisällä kuin ulkona, ja koetetaan hankkiutua eroon kaikenlaisesta turhasta. Siksi valitsin blogille toukokuun teemaksi asioita, jotka liittyvät markkinoinnin yksinkertaistamiseen ja sitä kautta myös oman työmäärän vähentämiseen.

Jos jatkuvasti tuntuu, ettet meinaa pysyä ajan hermolla millään, ota nämä keinot harkintaan:

Mieti miltä osin markkinoinnin toimenpiteitä voisi niputtaa ja automatisoida

Tuotatko jo sisältöjä kerralla pidemmälle aikavälille vai teetkö kaiken lennossa?

Olen itse tehnyt molempia ja voin siksi kokemuksesta sanoa, että se pidemmän aikavälin suunnittelu ja tuotanto stressaa takuulla vähemmän ja tuottaa parempia tuloksia! Haasteena on yleensä se, ettei malteta istua alas ja käyttää suunnitelman tekemiseen aikaa koska ”se on jostain muusta pois”.

Se on myös johonkin muuhun lisää – ja yleensä viivan alle.

Löytyisikö markkinoilta joku softa, joka vähentäsi käsityötä?

Esimerkiksi some-sisältöjen ajastamiseen löytyy softa poikineen – kaikkiin tarkoituksiin ja kaikille budjeteille omansa. Hyödynnä myös automatisoituja sähköpostiviestejä, messenger botteja ja asiakastukeen tarkoitettuja järjestelmiä.

Panosta sisältöön joka palvelee pidemmällä aikavälillä

Viime viikon artikkelissa puhuttiin sisältöjen kierrätyksestä, johon parasta raakamateriaalia ovat artikkelit joiden aiheet säilyvät ajankohtaisina ja merkityksellisinä vuodesta toiseen. Tässä blogissa sellaisia ovat esimerkiksi artikkelin kirjoitusohjeet ja priorisoinnin abc.

Hyödynnä toisten tuottamaa materiaalia

Täältä löytyy vanha artikkelini jossa kerron mitä hyötyjä voit saada irti käyttämällä toisten tuottamia sisältöjä – 5 syytä aloittaa strateginen kuratointi

Samalta sivulta voit ladata simppelin oppaan, jossa kerron miten sitä voi käytännössä toteuttaa.

Sisällön kuraattori kokoaa, valitsee, luokittelee, kommentoi ja esittelee tärkeimmän ja laadukkaimman tiedon tietystä aiheesta vastaamaan yleisön tarpeisiin.

Voit perustaa koko markkinointistrategiasi pelkästään kuratoituun sisältöön tai paikata sillä oman tuotantosi jättämiä aukkoja.

Markkinoinnin tehtävä on helpottaa kauppojen syntymistä – siksi sitä tehdään. Ei siksi, että stressattaisiin ja ahdistuttaisiin.

Siihen uppoava työmäärä on totta puhuen hyvä pitää minimissään, ja siksikin välillä tarkastella mikä on toiminut ja mikä ei.

Jos et ole ihan varma, autan mielelläni!

 

PS. Saa jakaa muttei oo pakko

 

Live video -pioneeri ja some-markkinoinnin sparraaja Eve Koivula auttaa rakentamaan vahvempia, kestävämpiä ja elastisempia bisneksiä ja ihmisiä. Tilaa täältä Tiskivuoro - tiistaisin ilmestyvä ilmainen markkinoinnin vinkki- ja uutispläjäys. 

”Uutiskirjeessä sisältö ratkaisee. Tiskivuoro-uutiskirjeet on niin kivoja ja niillä on oikeaa lisäarvoa, että säästän jopa myöhemmäksi jos en sillä hetkellä ehdi lukea.” - Susanna Vesterinen, Ompelimo Head Over Heals

 

Share
Tweet
Share
Pin
Email