Pohditko mainostamista Facebookissa, mutta et oikein tiedä mistä aloittaisit? No, ensimmäiseksi täytyy päättää mitä niillä mainoksillaan tavottelee.

Olen itse mainostanut Facebookissa toistaiseksi varsin harvakseltaan, joten ihan kaikista näistä asioista mulla ei vielä ole henkilökohtaisia kokemuksia (lue: videoista). Pyrin kuitenkin oppimaan asioita myös itseäni viisaammilta, joten voin kertoa, että työkseen toisten mainoksia pyörittävät ovat maininneet aiheesta seuraavaa:

Jos pyrit tavoittamaan ihan uusia ihmisiä jotka eivät yritystäsi vielä tunne (ns. kylmä yleisö), ohjaa heidät blogiisi kuvalinkin, videomainoksen tai karusellin avulla.

Jälkimmäistä kannattaa käyttää silloin, kun blogissasi käsitellään useampia aiheita, jotka saattaisivat kiinnostaa uutta lukijaa. Facebook nostaa kyllä niistä puolestasi esiin sen joka saa parhaan vastaanoton.

Laita blogiin hyvä syy tilata sun uutiskirje ja käytä retargetointia muistuttamaan aika ajoin niitä kävijöitä jotka eivät vielä ole sitä tilanneet.

Jos teet myyntiä sähköpostilla ja kaipaat uusia tilaajia uutiskirjeillesi, monet ovat todenneet omilla kasvoilla totetutetun videomainoksen kaikkein toimivimmaksi vaihtoehdoksi sen aitouden vuoksi.

(Ei ehkä tarvitse muistuttaa, että kauppaa – oli se sitten B2B tai B2C – tehdään aina ihmisten välillä, ja tavallisimmin ne syntyvät vasta siinä vaiheessa kun tunnemme myyjän, pidämme hänestä ja luotamme häneen.)

Toisena strategiana voit kokeilla mainoslinkkiä, joka on höystetty kuvalla joka ei liity millään tavalla sinuun tai aiheeseesi – niillä on nimittäin saatu mainioita tuloksia myös, koska ne herättävät uteliaisuuden (esim. tämän artikkelin yhteyteen voisin pistää tuon kansikuvan lampaan.) Useamman eri kuvan testaaminenkaan ei maksa sulle yhtään enempää.

Jälleen: tarjoa riittävän hyvä syy uutiskirjeesi tilaamiseen ja tee siitä helppoa ja yksinkertaista. Harkitse myös Messenger Botin käyttämistä viestintävälineenä.

Myyntitarkoituksessa vahvimmiksi mainosmedioiksi – varsinkin kun kyseessä ovat kalliimmat hankinnat – on todettu sellaiset, joiden sisältö käsittelee yleisiä vastaväitteitä joita sun asiakkaalla on (”en osta, koska pelottaa / kallis / juuri nyt ei ole aikaa” –tyypiset lausahdukset).

Voisit siis tehdä niistä artikkelin ja ohjata sinne lukijoita käyttämällä kuvalinkkiä tai videomainosta. Tai voit nauhoittaa kokonaisen videon ja mainostaa sitä, tai pitää live-lähetyksen, johon keräät ”ilmoittautumiset” ja lähetät muistutuksen Messenger Botin avulla.

Tai mitä jos myisit mainoksellasi ajanvarauksia ilmaiseen konsultaatioon?

Entäs sitten ne mainokset joilla haalitaan uusia seuraajia?

Edellisten sivutuotteena saat luultavasti sivullesi myös niitä seuraajia – onhan jokaisessa mainoksessa sitä varten valmiina nappi. Erikseen näistä ei kuitenkaan kannata maksaa, vaan laittaa paukut muihin edellä mainittuihin vaihtoehtoihin – varsinkin jos olet mainostajana aivan märkäkorva.

Muista, että joka tapauksessa joudut aina ensin testaamaan eri mainosmedioiden toimivuuden itse, joten varaudu siihen myös budjetissasi. Jos kaipaat käytännön apua mainosstrategian suunnitteluun, budjetoimiseen tai toteuttamiseen, oleppa yhteydessä niin jutellaan lisää!

 

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.