janne-nukke-sprYleensä erilaisilta kursseilta haetaan oppia jota voisi laittaa käytäntöön (kuten vaikka siltä jolla opastin tehokkaampien otsikoiden kirjoittamista), mutta tällä kertaa tilanne oli täysin päinvastoin.

Suoritin SPR:n ensiapukurssin ja opin teoriassa kuinka hengetön tyyppi… ei saanut sanoa potilas tai uhri vaan autettava – elvytetään.

Kuvassa makoilemme kärsivällisen ja avuliaan Jannen kanssa josta pääsee naksahtava ääni aina kun homma sujuu oikein. Kurssin jälkeen sanoisin, että osaan paremmin tunnistaa aivojen verenkiertohäiriöihin liittyvät tapaukset ja pistän kyllä haavat ja palovammat pakettiin, mutta toivottavasti en koskaan joudu oikeasti siihen tilanteeseen, että paikalla on ihminen joka ei hengitä! Olen niin paljon parempi tekohengittämään heikkoja otsikoita ja toimimatonta markkinointiviestintää…

Tällaiset ohjeet saimme ensiaputilanteita varten, enkä voinut olla ajattelematta kuinka ne istuvat viestintään:

Muodosta ensin kokonaiskuva tilanteesta jotta voit priorisoida ja viestiä oikein, tarvittaessa soita apua ja ryhdy sitten johdonmukaisiin toimiin.

Sama pätee luonnollisesti myös markkinointiisi:

1. Selvitä kokonaiskuva

Sen sijaan, että säntäilet sinne tänne markkinointisi ollessa kokoelma satunnaisia toimenpiteitä, pohdi kuinka otat kokonaisuuden haltuun.

Tee ensin yleissuunnitelma ja mieti pääviestit kuntoon, sitten vasta priorisoi toimenpiteitä. Kuten onnettomuuspaikalle tullessa koetat tietysti kerätä tilanteesta mahdollisimman paljon infoa jota välittää hätäkeskukseen (kuka, missä, mitä on tapahtunut, mitkä ovat vahingot), samoin haluat kerätä tietoa viestinnän kohderyhmästä: kuka, missä, mikä on ongelma, mistä ratkaisuita etsitään, mitä on jo kokeiltu tai tarjolla jne.

Tee sitten ratkaisut jatkotoimenpiteisiin liittyen. Tärkein niistä voi olla se, että hankit apua.

2. Hanki apua

Jokaisesta haavasta ja ruhjeesta ei soitella 112:een, mutta kun edessä on vaativampi ongelma se kannattaa tehdä saman tien. Markkinointihommissa toimii sama juttu.

Kun vastaan tulee asioita joita et osaa, löydät luultavasti verkosta kaiken tarvittavan tiedon niiden opettelua varten. Ilmaisen materiaalin avulla voidaan helposti laastaroida yksittäisiä ongelmia. Jos kuitenkin pitäisi ottaa haltuun suurempi kokonaisuus ja tieto on pirstaleina siellä täällä, paloja on yleensä vaikea sovittaa yhteen.

Pohdi siis kumpi on kokonaisuuden kannalta fiksumpi ja kannattavampi investointi; oma rajallinen aika vaiko se, että maksaa jollekulle valmiista ohjeista tai muusta avusta.

3. Pyri johdonmukaiseen toimintaan

Ohjaa rajalliset resurssisi kanaviin joilla on suurin vaikutus kokonaisuuteen, ykkösenä omat verkkosivusi ja uutiskirje, ja käytä somea ja muita kanavia, kuten printtimediaa, messuja (ja luonnollisesti jos sinulla on kivijalkakauppa, myös myymälämainontaa) niiden markkinoimiseen.

Kierrätä materiaalia kanavasta toiseen. Seuraa tuloksia ja tee niiden perusteella tarvittavia korjausliikkeitä.

Auton pitää olla ensin liikkeessä, että sitä voi ohjata (Maxwell Maltz)

Kuulemma vaikka elvytyksessä oikeastakin ihmisestä pääsisi naksahtava ääni (joka siis viittaa kylkiluun murtumiseen), sekin on paljon parempi kuin autettava joka ei hengitä.

Tämä siis tarkoittaa, että silläkin uhalla, ettei täydellisestä lopputuloksesta ole varmuutta, kannattaa toimia.

Se on nimittäin varmaa, ettet pääse ikinä määränpäähän jos et edes väännä virta-avaimesta.   Arvannet, että sekin pätee markkinointiin.

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.