Viime viikolla blogissa juteltiin luovuudesta ja siitä, että sitä löytyy kaikilta jos vaan vähän viitsii herätellä. Ympäristöllä saattaa olla isokin merkitys tässä prosessissa, ja ympäröivillä ihmisillä taatusti vielä isompi.

Jos siis tarkoituksesi on lisätä luovuutta – ja sitä kautta iloa omaan ja muiden elämään – kannattaa etsiytyä useammin sellaisten ihmisten seuraan jotka siihen kannustavat ja pyrkiä eroon niistä negatiivisista. (Tai no – tilanne kuin tilanne, niin jälkimmäisistä on sulle joka tapauksessa enemmän riesaa kuin iloa…)

Myös siitä on siis apua, että kiinnittää huomiota omaan ympäristöönsä ja tekee sen eteen mitä voi. Tässä on sulle joitakin ideoita.

Etsi hiljaisuutta ja hälinää

Itselleni sopii työskentelyyn parhaiten hiljainen ja rauhallinen paikka jossa saan olla omissa oloissani, mutta sulla voi hyvinkin olla täysin päinvastoin – eli luovuuttasi ruokkivat hälinä ja muut ihmiset.

Kaavamaisuutta kannattaa kuitenkin silloin tällöin ravistella ja kokeilla jotakin täysin päinvastaista; mene omasta rauhastasi ulos puistoon, rannalle, kahvilaan tai vaikka rautatieasemalle tai jos hälinä on se normaalitila – mene museoon tai kirjastoon, hyppää junaan ja vaihda hetkeksi maisemaa tai vuokraa päiväksi-pariksi toimistotila tai hotellihuone jossa saat olla ihan rauhassa.

Tavoitteena on löytää tila ja paikka jossa voi edes hetkeksi tavoittaa sellaisen vapauden ja rajattomuuden fiiliksen.

Aktivoi aistit

Meillä on käytössä 5 aistia, jotka mainittiinkin tässä viime viikon artikkelissa: näkö-, kuulo-, tunto-, maku- ja hajuaisti. Hyödynnä niitä kaikkia myös luovuuden synnyttämisessä. Joskus inspiraatio voi olla niinkin pienestä kiinni, kuin että avaa ikkunan ja sieltä leijailee sisään tuoksu, kantautuu ääni tai tuntee ilmavirran ihollaan.

Täältä löytyvän infografiikan mukaan myös ympäröivillä väreillä voit vaikuttaa omaan mielialaasi ja sitä kautta luovuuteen. (Sen mukaan kannattaa välttää punaisia ja harmaita seiniä, mutta melkeinpä kaikki muut värit käy.)

Kurkkaa kelloon

Kuten kaikessa muussakin tekemisessä, luovuuden ”aste” vaihtelee kellonaikojen mukaan. Kun tiedostat tämän, voit huomata mihin aikaan päivästä itse olet luovimmillasi ja alkaa käyttää tietoa hyväksesi.

Tässä sulle vielä konkreettisia kysymyksiä, joiden avulla voisit laatia luovuuttasi ruokkivaa toimintasuunnitelmaa:

  • Millaisessa paikassa koet saavasi eniten aikaan? Mistä niitä löytyy?
  • Mitkä asiat tekevät niistä erityisiä?
  • Onko niissä joitakin haittapuolia?
  • Jos kaikki olisi mahdollista, millainen olisi ihanteellinen ympäristö omalle luovuudellesi?
  • Tarvitsisitko sinne joitakin erityisiä välineitä?
  • Kuka tai mikä sua erityisesti inspiroi (nyt tai menneisyydessä)? Mistä luulet sen johtuvan?
  • Kenellä on negatiivinen vaikutus sun luovuuteen? Voitko pysytellä hänestä (heistä) erossa vai riittäisikö jos päättäisit olla täysin välittämättä heidän kannastaan?

Tiskivuoron lukijana lähetän sulle kesän aikana sähköpostiin valmiita ”treenejä” joilla omaa luovuttaan voi kehittää. (Jos et ole vielä tilaaja, hoida asia kuntoon täällä. Ei maksa mitään!)

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.