Vieläkö on ammatteja joissa somea ei ole pakko käyttää, onko siellä pakko olla, miten alkuun, ja niin edelleen…
Minulle tuli tilaisuus kertoa ajatuksiani sosiaalisen median käytöstä Ylen aamu-tv:ssä, josta kiitos toimittaja Juha Hietaselle. Lähetys löytyy täältä ja sen voi katsella 5.10.2016 saakka. Aiheenamme oli ”Somekoulu taviksille”.
Otsikon alle olisi mahtunut vaikka mitä, mutta itse koin päivittäisenä käyttäjänä, että nämä asiat olisi hyvä tuoda esiin. Aika meillä loppui tietenkin kesken, joten liitin tämän blogin loppuun ne asiat jotka jäivät käymättä läpi. (Pitäisi lukea ehkä uudelleen se Zen ja tiivistämisen taito vai mikä se meille rönsyilijöille tarkoitettu opus nyt onkaan…)
Klo 6:51
Aloitimme siitä, vieläkö on ammatteja joissa somea ei ole pakko käyttää (on toki, monen luotettavan ammattimiehen kuten sähkärit ja putkimiehet kalenterit täyttyvät ääriään myöten kyllä edelleen ilman someakin) josta siirryimme varsinaiseen sanomaani, joka on tämä:
Monessa organisaatiossa sosiaalinen media koetaan edelleen ahdistavana, vastenmielisenä pakkona kun se todellisuudessa on pikemminkin mahdollisuus.
Tämä haastattelu itsessään oli jo yksi konkreettinen esimerkki tästä: Hietsu on kompastunut materiaaliini ensin somessa eli Twitterissä, ryhtynyt sitä kautta Tiskivuoron tilaajaksi ja saanut sitten ajatuksen kutsua minut ohjelmansa vieraaksi.
Välillä näissä ohjelmissa on runsaudenpulaa aiheista, mutta yhtä usein toimittajat etsivät niitä aktiivisesti somesta. Yhtälailla seuraava kutsu voi napsahtaa sinulle jos niin tahdot!
Omaa näkemystäni somen käytöstä olen avannut jo aiemmin tässä artikkelissa joten lainaan sieltä sitä ajatusta jonka toin esiin ohjelmassakin.
Some-sisältö ei enää eroa perinteisten medioitten sisällöistä mitenkään.
Muistatko vielä ajan kun lehdet julkaisivat kysymys-vastaus -palstaa? Vain murto-osa kysymyksistä ylipäätään päätyi palstalle, ja sekin aina viikkojen tai jopa kuukausien viiveellä. Tänä päivänä vastauksen saa minuuteissa. Se voi olla mitä tahansa hyvästä umpisurkeaan, ja se voi koskea yhtä lailla sinua ja firmasi palveluita.
Lienet samaa mieltä siitä, että näiden vastausten olisi viisainta tulla sinulta mieluummin kuin kilpailijalta?
Jos sosiaalinen media turhauttaa, pelottaa tai tuntuu vastenmieliseltä, asialle täytyy tehdä jotain. Se nimittäin kuuluu ja näkyy läpi tekemisistäsi ja vastauksistasi. Arvatenkin medioilla joiden päätoimittaja kokee vastenmielisyyttä koko hommaa kohtaan ei yleensä mene kovin hyvin…
”Firman” tilalle voit hyvin vaihtaa vaikkapa hankkeen tai yhdistyksen.
Haastattelussa käytin Suosikki-lehteä esimerkkinä (nyt muistan senkin, että suosiota saaneen palstan nimi oli Bees & Honey). Se käytti vastaamiseen ammattilaisia, mutta nykyisin kommentaattorina voi toimia kuka vaan. Miksi siis pantata hyvää vastausta jos sinulla olisi antaa sellainen?
Muita mielestäni olennaisia asioita jotka halusin tuoda esiin ovat erilaiset tavat suhtautua sisällöntuotantoon.
Vain murto-osa somen käyttäjistä nimittäin tuottaa sitä ja enemmistö on sisällön kuluttajia, jotka jakavat toisten tuottamaa sisältöä ja osallistuvat muiden masinoimiin keskusteluihin. Lisäksi somen käytön tavoitteet ovat hyvin erilaisia.
Tästä käytin vertauksena erilaisia juoksijoita:
#1 Sunnuntaihölköttelijä
Sunnuntaihölköttelijä on ihminen joka käy fiilispohjalta lenkillä kun sattuu huvittamaan. Joskus tulee juostua, joskus käveltyä, välillä joku kaveri soittaa että lähdetkö seuraksi. Mitään varsinaisia tulostavoitteita hölköttelyyn ei liity, ehkä ”olisi kiva huomata jotain positiivisia muutoksia vyötäröllä tai mielialassa” tai jotain vastaavaa. Välillä niin käykin.
”Sunnuntaisisällöntuottaja” vastaavasti jakaa somessa asioita jotka kiinnostavat häntä itseään, postailee lomakuvia ynnä muuta, mutta saattaa välillä olla pitkiäkin aikoja päivittämättä mitään, käy ehkä kuitenkin tykkäilemässä ja kommentoi toisten juttuja.
Sosiaalinen media on ajanvietettä jossa palkitsevinta saattaa hyvinkin olla se, että löytää sieltä vanhoja kavereita joista ei ole kuullut mitään vuosiin.
#2 Ammattiurheilija
Toisessa ääripäässä ovat ammattiurheilijat, joiden jokainen peliliike on tarkkaan harkittu tulosten maksimoimiseksi. Muistan lukeneeni joskus jostain, ettei kilpakävelijä, maailmanmestari Valentin Kononen kävellyt edes lyhyttä matkaa kauppaan koska sellaista ei lukenut harjoitusohjelmassa. Voin hyvin kuvitella, sillä optimointi on vakava asia kun ollaan maailman huipulla, siellä ei ole varaa rönsyyn ja harrastelemiseen.
Samalla tavalla toimitaan isojen (ja fiksujen pienten), ammattilaisvetoisten organisaatioitten some-viestinnässä.
Niiden toimintakalenterissa mahdollisuudet on etukäteen hahmoteltu tukemaan yrityksen kokonaisstrategiaa ja jokainen spontaaniltakin vaikuttava toimenpide on saanut taakseen mittarit joita seurataan. Sisällöntuotantoa tehdään aina tarkkaan rajatulle yleisölle ja lähtökohta on nimenomaan asiat jotka heitä kiinnostavat. Näin se saadaan kolahtamaan mahdollisimman hyvin.
Juha pyysi multa etukäteen jotain esimerkkiä hyvin tehdystä some-viestinnästä ja ensimmäisenä tuli mieleen Varusteleka, joka ei pyri miellyttämään kaikkia eikä pelkää aiheuttaa keskustelua jossa mielipiteet vaihtelevat.
Persoonaton, mauton ja hajuton viestintä kun on juuri sitä joka ei uppoa kehenkään.
#3 Harrastelijamaratoonari
Näiden kahden ryhmän väliin osuu Harrastelijamaratoonari jolla on jo selkeä tavoite alittaa kolmen tunnin raja. Sen saavuttaakseen joutuu miettimään omia valintojaan aika paljon tarkemmin kuin ”jos vain pitäisi jotenkin päästä maaliin”.
Ihan jokaiselle sadesäälle ei siis parane nyrpistellä nenää, että ”enpä taida tänään lähteä juoksentelemaan”. Jos kaverit soittaa, että lauantaina olisi illanistujaiset, joskus voi sanoa ”kyllä”, mutta koska se tuppaa olemaan pois seuraavan päivän treeneistä niin tällainen henkilö todennäköisesti enimmäkseen kieltäytyy kutsuista.
Jonkinlaista joustovaraa siis on, mutta iso osa päätöksistä tehdään kuitenkin tavoitteiden ehdoilla sillä treenaamatta ei tuollaisiin lukemiin ylletä.
Harrastelija-sisällöntuottajat (pienet yrittäjät, harrastusorganisaatiot ynnä muut) tekevät pääasiassa sisältöä omaa yleisöään varten, mutta sekaan saattaa hyvinkin osua aiheita jotka ovat itselle läheisiä ja tärkeitä.
Taustalla on siis sekä tavoitteita että mittaamista, mutta ”ammattiurheilijamainen” ote puuttuu muun muassa siksi että resurssit ja taidot ovat rajallisia.
Olisin vielä lisännyt, että…
Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin jatkanut käytännön ohjeilla jotka liittyvät edellisiin, eli:
- Jos some-viestintä tuntuu pakkopullalta, kannattaa ensin selvittää mistä se vastenmielisyys johtuu.
- Sen jälkeen voi miettiä millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa ja jos ne toteutetaan, mitä hyötyjä orgaanisaatiollesi olisi siitä odotettavissa.
- Kolmanneksi: hanki apua – ideointiin, suunnitteluun, käytännön toteutukseen… Sellaista löytyy aina jostain kun vain kyselet. Some on hyvä paikka aloittaa avun etsiminen (vinkki: monta vastausta on jo täällä blogissakin…)
Lisäksi olisin puhunut some-ohjeistuksista, nimittäin pienissä organisaatioissa niitä harvemmin on mietitty lainkaan.
Oma ohjeeni kuuluu, että aina kun yrityksen tai yhdistyksen sisällön tuottamiseen, somen päivittämiseen ja keskusteluihin osallistuu enemmän kuin yksi ihminen, pitäisi suuntaviivat laatia kirjallisina. Minimivaatimukset ohjeistusta varten löytyvät täältä.
Lisälukemista:
