Yrityspuolella kaikenlainen sisällöntuotanto vaatii muutamaa asiaa:

  • tahtoa parantaa omien asiakkaiden asemaa tai elämänlaatua sekä tehdä bisnestä pidemmällä tähtäimellä
  • riittävän määrän mielikuvitusta, uteliaisuutta ja/tai asiantuntemusta
  • kiinnostusta ympäröivään maailmaan
  • sekä annoksen pitkäjänteisyyttä

Seuraavassa on pikainen katsaus eri välineiden hyviin puoliin ja heikkouksiin, helpottamaan sinun valintaasi eri formaattien välillä.

Blogi

Blogi mielletään perinteisesti tekstiformaatiksi, ”artikkeleiksi”, mutta se itse asiassa tarjoaa rajattomat mahdollisuudet erilaisten julkaisumuotojen esittelyyn. Voit upottaa sinne tekstin lisäksi kuvia, sarjiksia, videoita, animoituja giffejä, äänitteitä, dioja tai vaikka kyselyn tai pelin. Vain mielikuvitus on rajana.

Minä siis suosittelen joka tapauksessa sinulle jonkinlaista blogia tai ajatushautomoa itse ylläpidettävien verkkosivujen yhteydessä, huolimatta siitä missä muodossa mieluiten tuotat sisältöä.

Blogin plussat:

  • Blogi varsinkin tekstimuotoisena lisää löydettävyyttäsi verkossa, varsinkin jos hakukoneoptimoinnista huolehditaan.
  • Blogi voi tarjota hyvän keskustelukanavan yleisösi kanssa, sellaisen josta keskustelut löytyvät helposti vielä vuosienkin jälkeen.
  • Blogin perustamisen ei tarvitse maksaa mitään ja julkaisualustojen käyttö on todella helppo ja nopea omaksua. Valinnanvaraa löytyy oman sivuston lisäksi lukuisista yhteisöistä kuten Linkedin, Medium, Blogger, WordPress tai Lily ja vastaavat mediatalojen ylläpitämät yhteisöt. Myös Facebook-sivulla ja jopa Instagramissa voi julkaista blogia. (Niiden miinuspuolesta puhun täällä.)
  • Tekstiä on edullisempaa uudelleenkäyttää kuin äänitteitä tai videoita ja siihen on paljon enemmän vaihtoehtoja.
  • Blogia varten ei tarvita ihmeellistä välineistöä, sillä jonkinlainen verkkoon liitettävä tekstisyöttöväline kuten läppäri, pöytäkone tai jopa mobiililaite riittää ja sellainen sinulla kaikella todennäköisyydellä jo on.

Blogin miinukset:

  • Jos kirjoittaminen tökkii tai tekstiä ei synny lainkaan, näkyvyyttä on vaikea blogin avulla saavuttaa.
  • Peruskirjoittajan tai sellaisen joka on tottunut laatimaan asiatekstiä saattaa olla vaikea tuottaa sisältöä jota luetaan eikä pelkästään vilkaista ylimalkaisesti. Verkkokirjoittamisessa on omat niksinsä jotka pitäisi ottaa haltuun.
  • Koska yleisörakenne todennäköisimmin painottuu visuaalisiin oppijoihin, jokainen blogi hyötyy jonkinlaisesta kuvituksesta josta saattaa syntyä lisäkustannuksia tai ainakin sen etsiminen ja käsittely vie aikaa.

Mistä sisältöä blogiin:

Lue myös:
Kuinka perustat suositun blogin
Näin saat verkkosivuillesi kävijöitä ja blogiin lukijoita

Podcast

Välineiden puolesta podcast vaatii enemmän taloudellista panostusta kuin blogi vaikka sinulla saattaa olla lähes kaikki tarvittava jo valmiina taskussa. Samoin saatat joutua opettelemaan uusien teknisten vimpaimien käytön.

Podcastin plussat:

  • Sinä sisällön tuottajana voit vaikuttaa siihen, millainen vaikutus yksityiskohdilla on käyttämällä erilaisia äänenpainoja. Äänellä on mahdollista myös luoda voimakkaampi ja henkilökohtaisempi suhde kuulijaan kuin tekstillä jonka tulkitseminen jää aina lukijan omille harteille ja josta puuttuvat sävyt.
  • Kuuntelu ei sido aikaan eikä paikkaan. Toisin kuin lukeminen tai videoiden katselu jotka vaativat keskittymistä, podcasteja voi myös kuunnella muun tekemisen ohessa.
  • Suomessa hyödynnetty todella vähän, joten tilaa hyvälle sisällölle on runsaasti.

Podcastin miinukset:

  • Vaatii välinehankintoja ja sitoo rahaa.
  • Tuotantoon saattaa varsinkin aluksi kulua paljon aikaa. Jos et ole tottunut ja sujuva puhuja, äänite saattaa olla täynnä ylimääräisiä fraaseja (esim. tota, niinku, tavallaan, tosiaan) jotka tekevät siitä raskasta kuunneltavaa ja jotka täytyy leikata pois. Voi siis olla viisainta aloittaa äänittämällä kokonaan valmiiksi kirjoitettua tekstiä mikä tietysti lisää tuotantoon kuluvaa aikaa.
  • Jakelukanavat kuten iTunes ja Stitcher eivät tue nettisivustosi hakukoneoptimointia.

Mistä sisältöä podcasteihin:

  • Tuota ja julkaise podcast kokonaan itse
  • Hanki haastateltavia, tee itse viimeistely tai osta se palveluna
  • Lyöttäydy yhteen jonkun muun kanssa ja tuota yhteinen show

Lue myös:
Kuinka starttaat oman podcastin

Video

Videoiden osuus verkkosisällöstä ei osoita minkäänlaisia pienenemisen merkkejä, päinvastoin. Lisäksi vaihtoehtoja tulee koko ajan lisää.

Kuten kaikessa muussakin sisällöntuotannossa, pitkäjänteisyys ja säännöllinen julkaisutahti tuo paremman tuloksen kuin pelkkä vimpan päälle hinkattu tekninen laatu. Nykyisin verkkovideoissa saa ja oikeastaan pitääkin olla rosoa ja persoonallisuutta.

[clickToTweet tweet=”Säännöllisyys tuo paremmat tulokset kuin vimpan päälle hinkattu tekninen laatu” quote=”Säännöllisyys tuo paremmat tulokset kuin vimpan päälle hinkattu tekninen laatu”]

Valitsemastasi videoformaatista riippuu paljonko tuotantoon joudutaan satsaamaan aikaa tai rahaa. Live-videon tekeminen on nykyisin huippunopea prosessi, editoitavat pätkät ovat sitten asia erikseen.

Videon plussat:

  • Kuva yhdistettynä ääneen luo niin ikään henkilökohtaisemman yhteyden katsojan kanssa kun myös kehonkieli on näkyvissä. Live-videoihin liittyy myös ajantasainen keskustelumahdollisuus.
  • Videoita on mahdollista uudelleenkäyttää monella tavalla.
  • Enemmistö ihmisistä kuuluu visuaalisiin oppijoihin, joten asiat menevät heillä helpommin jakeluun kun ohjeiden mukana on kuva. Ihmiset myös kuulemma oletusarvoisesti arvostavat enemmän neuvoja jotka he ovat nähneet videolta kuin jos he ovat lukeneet ne. (En löydä tähän lähdettä mutta väite perustui johonkin psyka-porukan tutkimukseen).
  • On paljon tilanteita joissa näyttäminen on paljon helpompaa kuin sanallinen selittäminen. Vielä enemmän on tilanteita joissa nämä kaksi yhdistettynä toimii viestin välittämisessä ja lopputuloksen kannalta parhaiten.
  • Tehokkaita videoita voi toteuttaa myös mm. animaationa.
  • Jakelukanavat YouTube ja Facebook etunenässä ovat ilmaisia ja niissä on tolkuton määrä potentiaalista yleisöä.
  • YouTube varsinkin tukee vahvasti nettisivustosi hakukoneoptimointia.

Videon miinukset:

  • Henkilökohtaista suhdetta katsojaan tuskin vahvistaa jos sinulla on onneton ulosanti, pelkäät näyttää naamasi kameralle, äänen laatu on surkea tai et pääse millään asiaan. Joudut siis ainakin jossain määrin panostamaan teknologiaan ja käsikirjoittamiseen vaikka käyttäisit live-vaihtoehtoja.
  • Laitteisto- ja softahankintoihin voi upota runsaasti rahaa ja käytön opetteluun paljon aikaa.
  • Käsikirjoitus on mietittävä tarkasti etukäteen sillä katsojan mielenkiinto on sytytettävä heti. Tätä ei välttämättä opi hetkessä.

Mistä videosisältöä:

  • Käsikirjoita, kuvaa ja leikkaa itse. Softavaihtoehtoja löytyy kaikkille eri välineille; PC, Mac ja mobiili.
  • Tee live-video -ohjelmaa joka ei vaadi isoja investointeja
  • Lyöttäydy yhteen esim. jonkun tubettajan kanssa jolta homma luontuu jo valmiiksi
  • Ulkoista ammattilaisille jotka hoitavat kaiken puolestasi ideasta julkaisuun

Kuvat

Koko sisältömarkkinointistrategiasi tai iso osa siitä voi hyvin perustua kuvamateriaalin tuottamiseen ja jakamiseen ja sen mahdollisuudet ovat valtaisat. Edellä tulikin jo mainittua gif-animaatiot ja sarjikset, ja niiden lisäksi ovat tietenkin infografiikat, diashowt ja piirrokset joissa voidaan välittää isompaakin tietomäärää, puhumattakaan valokuvista, tuotekuvista, 3D-tuotekuvista ynnä muista.

Kuvien plussat:

  • Kuvan sisältämä informaatio prosessoituu aivoissa kuulemma 60 000 kertaa nopeammin kuin sanat. Sitä voi siis jakaa runsaastikin tuhlaamatta katsojan aikaa.
  • Verkko on vahvasti visuaalinen ympäristö ja hyvät kuvat leviävät helposti ja laajalle.
  • Kuviin, varsinkin henkilökuviin on myös helppo ladata erilaisia tunnetiloja joita halutaan välittää.
  • Kuville löytyy valtava määrä julkaisupaikkoja ja useita kierrätystapoja.

Kuvien miinukset:

  • Hyvät kuvat eivät synny itsestään, paitsi joskus ehkä vahingossa.
  • Kun välineet ovat kaikkien ulottuvilla, massaa on niin paljon, ettei siitä enää erotuta noin vain. Kuvien täytyy olla laadukkaita ollakseen tehokkaita markkinoinnin välineitä.
  • Kuvien tuottaminen vaatii ainakin aikaa, vähintäänkin kohtuullisia välineitä sekä näkemystä, usein myös jonkinlaista käsittelysoftaa jonka käyttö täytyy opetella.

Mistä kuvitusta:

  • Ota kuvat itse kameralla, piirrä ne tai tuota jonkkun softan avulla.
  • Käytä maksullisten tai maksuttomien kuvapankkien kuvia pohjana ja editoi niistä persoonallisempia ja/tai tilanteeseen sopivia. Käsittelyssä voit käyttää esim. Instagramia, Canvaa tai Stencil-verkkosovellusta.
  • Käytä ammattikuvaajan palveluita, esimerkiksi Instagramista löytyy useita upeita suomalaisia sisällöntuottajia joilla on omintakeinen tyyli. Voit myös surffailla verkossa tai kysellä kavereilta suosituksia ja etsiä kuvaajia joiden työnäytteistä pidät. Tai ole yhteydessä alan oppilaitoksiin joista löytyy uusia lupauksia.
  • Osta kuvat piirtäjältä niin saat takuulla persoonallista. Edullisia freelancereita löytyy esimerkiksi Upworkista tai Fiverrista, kotimaisia palveluita löydät hakusanalla ”kuvittaja”.

Lue myös:
3 Pro-vinkkiä parempiin kuviin

Niin tai näin, hyödyllinen, inspiroiva ja/tai viihdyttävä sisältö jota julkaistaan säännöllisesti on keino demota nykyisille ja potentiaalisille asiakkaille asiantuntemusta, rakentaa suhteita ja luottamusta ja erottua siten kilpailijoista. 

 

Eve Koivula tartuttaa tarinankerrontaa brändimarkkinointiin ja jeesaa markkinoinnissa budjetista riippumatta.