Miksei videoiden tekeminen nappaa

Introverttiys tai ihan vaan pelkokin voivat olla syitä, mutta entäpä jos kyse onkin siitä, ettei oma sisänrakennettu ns. primäärinen oppimismetodi olekaan visuaalinen?

Jos kuvallinen viestintä ei puhuttele itseä, ei muiden saappaisiin astuminen ole helppoa. Mukavuusaluetta kutsutaan syystä juuri siksi, ja asiat joita ei ole "pakko" tehdä on helpompi jättää väliin.

Viisaammat väittävät, että meidät voidaan jakaa kolmeen kategoriaan (joidenkin mielestä myös neljään). Englanninkielisten ilmaisujen tarkoitus on tässä selventää näiden eroja, mutta on hyvä tietää, että erilaisten sanamuotojen käyttö myös vetoaa kuulijaan eri tavalla ja parantaa viestin perille menoa eri ryhmissä. Ei siis ole yhtä tapaa kysyä "miltäs tämä sinusta vaikuttaa?"

Ryhmiä ovat: 

1. Auditiiviset, eli kuulemalla oppivat (How does this sound to you?)
2. Kinesteettiset, eli liikkeen kautta oppivat (How does this feel to you?)
3. Visuaaliset, eli näkemällä oppivat (How does this look like to you?)

Neljättä (keskustelua herättänyttä) jengiä voisi kuvailla järjen tai logiikan kautta toimijoiksi tai vaikka "nörteiksi" (Does this make sense to you?).  

Jokaisella meistä on ensisijainen tapa, sekä sitä tukeva toissijainen oppimismetodi. Arviolta noin 70% ihmisistä kuuluu primääri-visuaalisiin, loput kolmeen muuhun.

Visuaaliset suurkuluttavat videokanavia, pelejä ja verkkolehtiä, mutta noin kolmannesta väestöstä ne eivät samalla tavalla kiehdo. 

Helppo tapa selvittää mihin ryhmään itse kuulut on sulkea silmät ja kuvitella itsensä "täydelliseen" paikkaan, esimerkiksi palmurannalle.

Kun alat kuvailla paikkaa toiselle henkilölle sanavalintasi paljastavat oman lokerosi. Visuaalinen ihminen kertoo miltä siellä näyttää: "no täällä on palmuja ja turkoosi meri", auditiivinen ihminen kuulee lehtien ja aaltojen äänet ja kinesteettinen kuvailee aaltojen, oksien tai pilvien liikkeen.

Nörtti todennäköisesti mainitsee, että lämmintä piisaa.  

Blogissa: Kuinka videot sijoittuvat some-kokonaisuuteen