Ensikosketukseni kahvakuulaan tapahtui vuosia sitten kuntosalilla. En ole varma, mutta ilmeisesti tämä tapahtui vuonna 2006: olin parinkymmenen on- ja off-vuoden jälkeen totaalisen kyllästynyt puntinvääntöön ja pyysin jäsenyyden mukana tulevan PT-tapaamisen yhteydessä uusia ideoita treenaamiseen. Kinesis-laiteliikkeiden lomaan siis ujutettiin kuulan kanssa tehtävää kyykky-pystysoutu -yhdistelmää. Sen jälkeen päädyin tekemään myös Youtuben kautta löytyneitä yhdistelmäsarjoja, jotka osittain jäljittelivät liikkeitä joita nykyisin kutsun perustekniikoiksi. Joidenkin viikkojen jälkeen palasin kiltisti vapaiden painojen pariin ja kuulalle jäi statistin rooli lämmittelypainona, jolla tehtiin heilautuksia ja ”kaseja” ja ”turkkilaisia”, muttei juuri muuta.
Uudelleen otin välineen työn alle 2010 alkuvuodesta kun olin vaihtanut kuntosalia ja kävin jälleen tapaamassa Personal Traineria. Tällä kertaa ohjelmaan eksyi yksi perusliikekin, nimittäin tempaus, josta jäi mieleen vain, etten tajunnut siihen kuulunutta ”olkapääjuttua” lainkaan. Sittemmin on käynyt ilmi, ettei sellaista liikkeeseen kuulukaan vaan siinä on kyse tangon kanssa tehtävästä tempauksesta, joten ihan hyvä, etten sitä oppinut. Koko vuoden jumppailin ahkerasti ja syksyä kohden innostuin hakeutumaan ohjaajakoulutukseen. Ensimmäisen osan kävinkin lokakuussa ja jäin odottelemaan sopivalla etäisyydellä järjestettävää lisenssikurssia. Sellaisen suoritin lopulta keväällä 2011, jolloin olin jo aloittanut valmentautumisen SM-kisoihin.
Olin nimittäin tammikuussa löytänyt vahingossa ilmoituksen Kukka Laakson järjestämästä peruskurssista Lauttasaaressa ja ilmoittautunut sille. Kahden keskiviikkoillan ja muutaman puolen tunnin kotitreenin jälkeen olin koukussa, sillä tuloksia alkoi näkyä ja tuntua välittömästi. Ensimmäinen konkreettinen havainto siitä oli näiden liikkeiden muuttuminen todella hankalista ihan mukaviksi. Kahdessa viikossa. Helmikuun alussa kävin Hyvinkäällä katsomassa nostokisoja ja tulin maininneeksi sukulaistytölle, että sitä olisi varmaan kiva kokeilla itsekin. Idea sai kannatusta ja niinpä marssin ensi kertaa tekemään tuomaroitua nostoa jo maaliskuussa 2011. Jännityksen aiheuttaman fyysisen pahoivoinnin laannuttua tiesin, ettei kisa jäisi viimeiseksi ja seuraavalla viikolla pyysin Kukkaa ryhtymään valmentajakseni, erinomaisin tuloksin.
Toinen asia joka seurasi Kanalassa tuomariltani Vierelän Heikiltä saatua hyvää palautetta siitä, että olin tekniikoiden kanssa selvästi oikeilla jäljillä oli Kuulasaunan starttaaminen Espoon Saunalahden puistossa toukokuussa 2011. Puolessatoista vuodessa ryhmästä on tullut vakituinen osa treeniviikkoani ja olen opettanut perusteita useammalle sadalle ihmiselle, joista arviolta 10-15% treenaa jossain määrin aktiivisesti. Loput ovat toivottavasti omaksuneet edes ne asiat joita korostan joka treenissä: hengitetään koko ajan ja muistetaan pysäyttää liike, erityisesti kuulan ollessa pään päällä.
